perjantai 26. helmikuuta 2016

Töhnämunat eli Favorina Dip Eggs

Viimepäivien kovin nimi karkkirintamalla on ollut töhnämuna eli suklaamuna, jonka sisällä on lusikoitavaa kreemiä. Ällöstä lempinimestä huolimatta totesin, että kerrankin sellainen karkkivillitys, joka on pakko testata! Ilmeisesti nämä ovat paikoin loppuneetkin kaupoista ison kysynnän takia, ainakin tänään Turun keskustan Lidlissä oli paljon tarjolla jopa ruuhkaisaan aikaan.


Munat ovat siis kennossa, ja mukana tulee lusikka syöntiä varten. Ensin munaan tehdään hampailla reikä, josta möhnää sitten aletaan lappamaan lusikalla kohti ääntä.


Kyseenalaistin nopeasti tuon lusikan. Olin luullut, että töhnä on sellaista Kinder Buenon sisustan kaltaista todella pehmeää vaahtoa, kuten pakkauksen kuva ja töhnä-nimitys antavat ymmärtää. Se oli pehmeää, mutta enemmän sellaista lohkeavaa kuin venyvää. Helpoin tapa tätä on luultavasti syödä ihan vain reippaita paloja haukkaamalla, eikä natisevan lusikan kanssa sähläten.


Olen kova suklaan ja Lidlin ystävä, mutta minulle nämä kaksi harvoin kohtaavat. Tästä tuotteesta tykkäsin kuitenkin sen verran, että varmaan ostan tulevinakin pääsiäisinä. En kuitenkaan lähtisi hulluna hamstraamaan. Munat ovat todella makeita, joten itse söisin max kaksi kerralla. Kokonaisuudesta tulee mieleen joku Milkan suklaalevy, missä on hyvin samantapaista täytettä sisällä. Mikä on siis hyvä juttu. Tekisi mieli testata niitä "alkuperäisiä" versioita vertailun vuoksi. Suosittelen kuitenkin nämäkin ainakin kerran kokeilemaan, mikäli todella makea suklaakarkki on yleensä mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti